Vaikuttaa siltä, että facebook toi merkittävän muutoksen ihmisten suhtautumisiin internetin sosiaalista luonnetta kohtaan. Vuonna 2004 (sosiaalisesti arvostettujen ja julistuksissaan tiedon avoimuuteen kannustavien) eliittikoulujen kautta laajenemisen aloittanut virtuaalinen yhteisöpalvelu on kerännyt seitsemässä vuodessa 600 miljoonaa aktiivista käyttäjää, jotka virallisilla henkilötiedoillaan verkostoituvat paljastaen vaihtelevissa määrin elämänliikkeistään dataa status-sivuilleen teksti-, kuva-, videopäivityksin ja surffailevat tykkää-liipasin herkällä kiinnostavien makuyhteisöjen ja kulttuurituotteiden katveessa.
Samalla kun netin avoimuus kukoistaa täydessä loistossaan ja sen käyttö arkistuu ja yleistyy, vanhat toiminnan mallit ja moraali korvaantuvat uusilla. Aiemman tekstipohjaisen verkon, siellä ystäville vaikeasti tunnistettavan henkilöllisyyden (pelkän ip-osoitteen) ja asialähtöisyyden (asiantuntijaverkostot olivat alunperin internetin ydinporukkaa) vuoksi kanssakäyminen netissä mahdollisti sen mikä ulkomaailmassa ei onnistunut. Koodailtiin pelejä, katseltiin pornoa, kopioitiin musiikkia, keskusteltiin yksilöityneen kulttuurin hienovaraisimmista suuntauksista, jolle ei aiemmin lähipiiristä löytynyt ymmärrystä jne. Toki nämä asiat ovat edelleen paikoillaan, mutta painopiste on muuttunut.
Vielä ysärillä netissä tehtiin aktiivisesti sellaisia asioita, joille ei ehkä löytynyt selkeää vastinetta muunlaisesta olemisesta. Kapitalistisen tietotyön tai jonkun epämääräisen teknologia-fetishin yleistyminen johti kuitenkin pakottavaan tarpeeseen vuorovaikuttaa tämän teknologian kautta myös sillä tavalla, että se tyydyttää perusolemisen konventioita. Hengailu hierarkisissa, virtuaalisissa apinalaumoissa, makuyhteisöiden seuraaminen ja niihin osallistuminen, kokemus siitä että on osa jotain suurempaa (oman profiilisivun kaverilistan töllöttäminen) astuivat kuvaan internetin käyttötarkoituksiin, tai pitäisikö sanoa olemisen tarkoituksiin.
Päästäkseni itse aiheeseen eli anonymiteetin merkitykseen, kerron hiukan menneisyydestäni. Meille tuli hitaanlainen puhelinlangan tukkiva modeemi-netti kotiin tasan kymmenen vuotta sitten. Nettiyhteisöt alkoivat korvata minun, ahdistuneen teinin maailman emotionaalisesti rankkoja ymmärtämättömiä ja kankeita suhteita. Kasvottomuus oli kova juttu finninaamalle. Muutenkin kokemukseni ajalta ovat sellaiset, että tuohon aikaan netin olemassaolo perusteltiin yleisesti mm. mielipiteen ilmaisun vapautta edistävillä vaikutuksillaan, yhtenä, ja tämän jutun yhteydessä oleellisena seikkana, myötävaikuttimenaan anonymiteetti. Ja tämä on myös perusteluna muuten utopioiden hegemonisessa, uusliberalistisessa arvokeskiössä!
Tuntuu siltä kuin tämä internetin yhteisöllisyyden olemissaolon perusteleva metafyysinen ja moraalinen selitys olisi minuun pakolla juurtunut. Liitän sen uskonnollisella pakkomielteellä kyseiseen todellisuuteen edelleen, oli miten oli. Kuten arvata saattaa, olen kohdannut facebookin ilmestymisen jälkeen ongelmia sopeutua aikaisemmin oletuksena käyttäjän itsensä päätökseen anonymiteetista perustuvien internet-yhteisöjen käyttäytymisen etiikkaan. En väitä, että näissä yhteisöissä täydellinen kasvottomuus olisi koskaan ollut hyväksyttävää tai suositeltava asia, mutta ainakin jonkinlainen liukuma-aika tutustua ja kertoa itsestä on kuulunut asiaan. Valitettavasti anonymiteetin vastaiset mielipiteet ovat jyrkentyneet.
Todellisuus muutoksesta iskeytyi päin pläsiä, kun liityin avoimena esittäytyvän internet-yhteisön foorumille uudella nimimerkillä, koska vanhani oli lakkanut toimimasta serverivian vuoksi. Käyttäydyin aivan kuten aiemmin eli reilusti keskustellen ja kohteliaasti omana itsenäni, mutta en huomannut vastata kun identiteettiäni tiedusteltiin, sitä millä pääsisi käytännössä fb-seinälleni. Sain porttikiellon foorumille. Olin ällistynyt. Alkoi todella vaikuttaa siltä, että internet on aivan kuin julkinen kaupunkitila, läpikotaisin yksityistetty sekä jatkuvaa esilläoloa vaativa. Tämä on tietysti yksittäistapaus ja jokaisen yhteisön rajat ja konsensuksen määrittelyt ovat usein epämääräisellä tavalla sameat. Saattaa olla, että käsitykseni tuon yhteisön avoimuudesta olivat alunperinkin väärät.
Tuntien jo ennalta oloni vaikeaksi painostavan ilmapiirin vuoksi, poistuin kyseiseltä foorumilta. Toivottavasti en ole todistamassa yleistä trendiä. Myös facebook-tilini lakkautin kaksi viikkoa sitten, joten sen uudelleen aktivointikaan ei ole enää mahdollista. Tunnustan, kaipaan tälläkin hetkellä takaisin, sillä tarjoaahan se kiusauksellisen helppoa yhteyttä, mutta ehkäpä päätökselläni saan kanavoitua tarpeeni erilaisin keinoin.
